tiistai 21. tammikuuta 2014

Hämäläismurteita ja ahaa -elämyksiä

Auringolla on ihan käsittämätön voima.
Olen saanut huikean kivasti energiaa auringosta ja olen päässyt taustamateriaalin keräämisen makuun.

Aunehan sijoittuu Akaan Viialaan. Olen kaivannut vähän tietoa siitä, minkälaista murre on ollut tuolla 1930-luvulla. Löytämäni tiedon mukaan murre on ollut vahvaa Tamperelaista. Sitähän osaan luontevasti, kun asuin Tampereella joitakin vuosia. Sinä aikana ehti puhetavat tarttua ja mikä parasta, tarttui hyviä ystäviä  joilta voi aina tarkentaa.

Olen myös huomannut uppoutuneeni tuon ajan politiikkaan. Miten se on vaikuttanut maalaisten elämään. Kaupungissa se näkyi vahvasti mielenosoituksina ja voimakkaana punaisten väheksymisenä. Jopa niin, että puoluelippuja poistettiin poliisivoimin. Mutta minkälaista oli elämä maalla? Siitä on vähemmän informaatiota, ainakin internetissä.

Taustojen tekemisen lisäksi olen alkanut miettiä, miten juoni rakentuu. Aunen tarina on hyvin pitkälle rakentunut, mutta kirjan muiden henkilöiden tarinat ovat vielä täysin auki.  Tässäkään kirjassa ei ole ihmispaljoutta. Jotenkin tuntuu, että on hyvä pureutua vain muutaman ihmisen sielunelämään. Pääsee tarpeeksi syvälle. Toistaiseksi siis kirjassa on jokaisen henkilön tarinaa kohden kolme ihmistä. Tämä on nyt ollut täysin vahinko, mutt aika jännä yhteensattuma. Taidan pitää siitä kiinni. Katsotaan miten koukerot yhdistyvät.






sunnuntai 19. tammikuuta 2014

Stella, Aamun kuiskaus. Kaunis sanoitus.

Laulun sanat ovat joskus unohtumattomia. Koskettavia. Yksinkertaisia ja elämän mittaisia. Miten paljon voi muutamaan minuuttiin mahtuakaan.

Stellan; Aamun kuiskaus on hieno biisi. Olen kuullut sen kyllä useasti, mutta tänään tässä koneella... aurinko paistaa silmään ja vanha radio soitti tämän biisin. Todella hienot sanat.

Osaisinkohan minäkin? Hmm...

Alla ne sanat

Toiset päivät ovat parempia kuin toiset
Kyllä sen ymmärrät
Kovin paljon on myös itsestäs kiinni miten
Tämänkin kuvan värität

Mene edeltä kyllä se jää kantaa
Ole rauhassa, tiedät mä sua seuraan
Kyllä se jää kantaa, sulje jo silmäsi

Tunne kuinka tuuli
Sun kasvoillesi maalaa värin uuden
Ei ole hätää, ääni jonka kuulet
On aamun kuiskaus, hiljaa se sut herättää

Kovin helppoa on vajota hetkiin
Joissa tunne on valhetta
Sielusi kadotat vain öisiin retkiin
Syntyy syviä haavoja

Sano sana ja tiedät mä tuun vastaan
Ole rauhassa vielä mä sua seuraan
Kyllä se jää kantaa
(nyt) kuule mun lauluni

Tunne kuinka tuuli
Sun kasvoillesi maalaa värin uuden
Ei ole hätää, ääni jonka kuulet
On aamun kuiskaus, hiljaa se sut herättää

Mene edeltä kyllä se jää kantaa

Mene edeltä kyllä se jää kantaa

Mene edeltä kyllä se jää kantaa
Sulje jo silmäsi

Tunne kuinka tuuli
Sun kasvoillesi maalaa värin uuden
Ei ole hätää, ääni jonka kuulet
On aamun kuiskaus, hiljaa se sut herättää

Tunne kuinka tuuli

Maalaa värin uuden

Ääni jonka kuulet
On aamun kuiskaus, hiljaa se sut herättää

Mene edeltä kyllä se jää kantaa

lauantai 18. tammikuuta 2014

Aunelle voimia kurssittelusta

Kurssipäivät ovat aina melko inspiroivia.

Parissa edellisessä postauksessa oli ideoita siihen, miten itsestään saa tarinaa irti.
Auneen ajattelin käyttää näin ensi alkuun tuota asioiden listaamista.

Listaan Aunesta henkilönä, ajasta, paikasta, Viljamista.
Pyrin listaamaan ihan kaikesta. Oleellisesta ja ihan tarpeettomasta. Jospa sieltä saisi vähän syvyyttä ja potkua Auneen.

Tämähän sijoittuu -30 luvulle. Mitä siitä ajasta voisi listata? Voisin listata niitä asioita, mitkä kaipaavat lisä selvitystä.

- puhetapa
- kulkuneuvot
- pukeutuminen
- säädyt
- salatut asiat
- käytössäännöt
- perheiden hierarkia

No entäpä sitten muuta?

- valtion rautatiet
- johtajista
- omistajat
- kokoukset
- johtamisen tapa
- hierarkia
- veturit
- matkustaminen

Tai sitten vaikka tilasta jonne kirjan tapahtumat sijoittuvat?

- arpiainen
- tilalliset
- mitä tilalla oli
- eläimet

- tilan sijoittuminen kunnan kaavassa, etäisyydet naapureihin ym.
- palvelusväki
- talon alkuperäinen huoneluku
- talon tupa, minkälainen
- minkälainen sisustus olisi voinut olla tähän aikaan

Aune?

- kuinka vanha
- miten joutunut tilalle
- mistä lähtöisin
- minkä näköinen
- puhetapa
- kävelytapa
- silmien väri
- ääni
- puheen rytmi
- kengän koko
- hameen koko
- lempi hame
- lemmikki
- mies
- lapsi

Listojen ei siis ole tarkoitus olla ehdottomia totuuksia, eikä näihin kaikkiin ajatuksiin tarvitse löytää vastausta. Nämä on innostukseksi. Näiden avulla voi kehkeytyä jotain sellaista, mitä et osannut odottaa. Nämä voivat avata sisäisiä lukkojasi ja saatat saada aikaan vähän paremman tarinan.

Listoja tehden,
Elli-Jasmiini

perjantai 17. tammikuuta 2014

Kurssin antia vol. 128 ja 5/7

Minun pitäisi siis kirjoittaa seuraavan kahden viikon aikana novelli. Omasta kirjoittamisesta.

Sitä varten harjoittelimme maalaamalla, mutta myös tekemällä listoja.

Itseasiassa tämä listojen tekeminen oli hyvin havainnollistavaa ja energisoivaa. Se antoi ideoita ja sysäyksen jännälle tarinalle.

Kurssin vetäjä pyysi tekemään listaa tärkeistä esineistä, lapsuuden esineistä, tärkeistä tapahtumista, asioista, menetyksistä ym.

Raapustin melko litanian asioista ja niistä inspiroituneena kirjoitimme sitten tarinan joka olisi lyhyt novelli.

Muut olivat tehneet toi upeit tarinoita ja olisin voinut kuunnella niitä vaikka kuinka.

Alla oma versio:

"Kesä on kuumimmillaan. Äiti juo lonkeroa ja polttelee tupakkaa. Äidillä on saman väriset bikiinit päällä kuin lonkeropullon etiketti. Keinu natisee hiljalleen äidin heijatessa siinä. Isä kantaa ruokatarvikkeita. En jaksa kiinnittää heihin huomiota. Julle tarraa sukkahousujeni vyötäröstä kiinni ja kaataa niihin ainakin kilon hiekkaa. Nuran niin, että pissaan housuun. Jullekin nauraa. Julle lappaa hiekkaa nyt omiin housuihinsa. Kierimme hiekassa ja annamme auringon lämmittää. Äiti on huomannut puuhamme ja kysyy haluaisimmeko kylpeä saavissa. No totta kai haluamme, sitä paitsi minä alan kohta haista.

Kaadan mummokupin piripintaa täyteen suosikkiteetäni. Pyörittelen kuppia ja silitän varovasti sen kauniita kuvioita. Tee tuoksuu lumoavalta ja lämmittää nyt, kun talvi on vihdoin tullut.
Mistä minä muistin lapsuuden kesän? Hymähdän ja yritän vielä pinnistellä muistojani. Tyhjää.
No vittu. Yritin kuitenkin.

Mummokupin pohja näkyy ja olen juuttunut tuohon yhteen ainoaan hetkeen. Julle kaataa toistuvasti hiekkaa sukkahousuihini

Kaadan lisää teetä.
"Katso taaksesi ja yritä etsiä joku hyvä muisto. Miltä sinusta silloin tuntui?"
Huokaisen raskaasti ja uppoudun mummokupin kauniiseen profiiliin. Sen käsinmaalattu kuva on ihana. Voikukka, siis kuka enää tänä päivänä maalaa astiaan voikukan?
En saa siltikään hymyä kasvoille enkä tiedä miltä mikään tuntuu.

Palaan ajatuksissani niihin sykähdyttävimpiin muistoihin, mutta en keksi miltä niiden pitäisi tuntua. Nostan katseen ja silmäni hakeutuvat vitriiniin Ainoa esine täällä joka on kokonaan minun ja sen sisällä minun mummokuppini. Ne ovat niin kauniita siellä. Patsastelevat auringonpaistetta.

Havahdun kun ovi käy. Tunnen miehen lämpimät kädet harteillani kun hän tulee selkäni taa. Mies painaa kasvonsa niskaani ja kuiskaa "rakastan sinua".
Tämän minä muistan.
Tämän minä tunnen."

torstai 16. tammikuuta 2014

Kirjoittamisen kurssi vol. 127,3

Vuosi on vaihtunut ja kurssimme alkoi jälleen.
En saanut loman aikana kirjoitettua tehtäväksi annettua novellia, mutta annan sen anteeksi itselleni.

Kurssilla kävi ilmi, ettei sitä ollut kovin moni muukaan kirjoittanut, joten saimme sen uudelleen tehtäväksi.

Sitä varten teimme harjoitteita. Ensimmäiseksi saimme maalata paperille ihan mitä vain. Jotain mikä kuvaisi matkaamme kirjoittajina.

Maalasin ihan kamalaa suttua, eikä se oikein toiminut tänään minulle. Sen jälkeen kun olimme suttailleet kuka pikkusievää kuka sotkua (kuten minä), kirjoitimme lyhyesti oman tarinan kirjoittajana.

Alla syntynyt stoori:

"Tyhjä paperi edessäni. Mieleni on kaaoksessa. Kirjoitan. Kirjoitan toisen kerran. Kirjoitan taas.
Olen niin onnellinen, että purskahdan itkuun. En saa mitään kirjoitettua loppuun, mutta se ei haittaa, kunhan vain kirjoitan. Kirjoittaminen on minun huumeeni. Kliimaksi on kohta saavutettu ja alan aavistaa miten tässä käy.

Kirjoittaminen loppuu.
Ei sanoja, ei ainuttakaan.
Vain ahdistavaa pakokauhua kunnes lamaannun.
Tässä taas.

Sitten kirjoitan taas vähän.
Sanat tuovat lohtua ja uskoa siihen, että pystyn sittenkin. Kirjoitan lopun, jotta voin aloittaa alusta.
 
Kunpa mörökölli ei veisi minua enää."

Vähän synkkä, mutta aika avaava tuo harjoitus oli sittenkin.

keskiviikko 8. tammikuuta 2014

1930 -luku

Mitenhän tuohon aikaan puhuttiin? Minkälaista puhekieli oli tuohon aikaan?
Riippuu toki säädystä, kastista ja alueesta.

Tuota jäin miettimään kirjoittaessani kolmeen eri kastiin kuuluvien ihmisten dialogeja. Ehkä se ei tässä vaiheessa ole oleellinen tieto, mutta se joka tapauksessa mietityttää. Voisin ihan mielenkiinnosta kaivella sen aikaisia sanomalehtiä, kirjallisuutta ja kenties löytäisin jostain tietoa tuosta asiasta.

Ilolla voin kuitenkin kertoa, että jotenkin Aino alkaa hahmottua ihmisenä. Naisena joka ostettiin omaksi, toiseksi naiseksi.

Ai niin ja valtion rautateiden elämää pitää kaivella tuolta aikakaudelta. Mielenkiinnosta tietenkin.


maanantai 6. tammikuuta 2014

Mitähän tästä oikein tulee?

Kirjoittaminen sujuu taas. Jostain ihan käsittämättömästä onkalosta on vapautunut energiaa kirjoittamiselle, tai sitten se on vain jokin itsesuojeluvaisto joka auttaa pitämään mielen möröt poissa.

Olen nyt kirjoittanut (harjoitellut) yhden kirjan. Minulla ei ole siis mitään tatsia tai opittua juttua kirjan kirjoittamiselle. Edellinen tuotos oli jokseenkin järjestelmällistä ja se eteni aikajärjestyksessä muutamaa poikkeusta lukuunottamatta. Minun oli ehkä siksikin vaikea saada siihen kerroksellisuutta.

Tämä uusi eepos (Aune) syntyy erilailla. Olen oppinut edellisestä opinnäytteestä sittenkin jotain.
Annan tekstin tulla omalla painollaan. En suunnittele kirjoittamiselle erikseen aikaa. Tiedän, että ajan antaminen tulee jatkossa olemaan äärimmäisen vaikeaa, mutta yritän parhaani. Pyrin järjestämään niin, että voisin kirjoittaa silloin, kun siltä tuntuu. Elämä saattaa asettaa sille ehtoja, mutta katsotaan mihin pystyn. Päätin myös, etten aseta itselleni mitään aikataulua. Ei deadlinea tälle.

Olen kirjoittanut nyt ensimmäiset sanat ja siirtynyt siihen vaiheeseen, kun tekstiää vain tulee. Huomaan, että minua kiinnostaa tällä hetkellä kirjoittaa Aunesta enemmän kuin kirjan muista henkilöistä. Huomaan, että maisema ei saa vielä kovinkaan suurta roolia, vaan olen keskittynyt enemmänkin tapahtumiin. Maisemaa ei tarvitse keksiä. Se on jo olemassa, samoin kun talo johon tämä tarina sijoittuu. Se antaa kivaa twistiä kirjoittamiseen. Voi keskittyä olennaiseen eli tarinan ytimeen.

Tämä on todella jännittävää. Haluan kirjoittaa tämän niin hyvin kuin vain mitenkään kykenen. Haluan löytää tälle oikean oikolukijan, sillä kustannustoimittajaystävän kummajainen tulee olemaan minulle rehellisen kannustava, enkä halua rasittaa hänen mielipiteitään pakottamalla etsimään kirjoitusvirheitä (joskaan niitä ei tarvitse etsiä, siinä ne olla möllöttää ihan nenän edessä:)).

Odotan sormet syyhyten, että saan pienen palan aikaa kirjoittamiselle. Jospa tänä yönä nukkuisin ja antaaisin päivälle mahdollisuuden näyttää kirjoittamisen energisoimisen mahti.


sunnuntai 5. tammikuuta 2014

Peurojen hautausmaa.

Viime yö oli yksi elämäni kamalimmista. Valvoin, vaikka en olisi halunnut.

Tuskanhiki karpaloi otsalle, enkä enää pystynyt kääntyilemään vuoteessa hiljaa, joten nousin ylös ja kirjoitin.

Kun ensin olin purkanut sydäntäni Kokovartalo Elli -blogissa, avasin tyhjän wordin sivun ja naputtelin ajattelematta, jäsentelemättä.

Tulos on vielä uudelleen lukematta, mutta se tuntui ihan helvetin hyvältä. Aion kirjoittaa tänäkin yönä. Yö on ainoa aika kirjoittaa nyt. Vaikka tarvitsisin unta. Sitä, enemmän kuin kirjoittamista, mutta kirjoittaessa tuntuu siltä, kuin olisin normaali. Elossa. Tunteva tavallinen ihminen, joka tekee jotain hyödyllistä.

Kirjoitin Aunesta. En tarinan nuorista päähenkilöistä vaan Aunesta. Aunesta on tullut minulle tärkeä. Hänen tarinansa on kerrottava. Vaikka se onkin mielikuvituksellinen, sen on tultava julki.

Aune on niin kaunis ja herkkä. Hänen suuri hameensa viistää maata, kun hän katoaa yön pimeydessä omille teilleen. Aune on niin rakastava, että hän tänäkin päivänä pitää huolta läheisistään. Hänen kokemuksensa on verta hyytävä ja hänen tarinansa on tavallisuudessaan kammottava.

Ensi yönä taas.

ps. kohta päästään julkaisemaan Onnellista... vielä pitää malttaa hetki! :)