tiistai 18. kesäkuuta 2013

Tarvitsen sateisia päiviä matkalla valmiiseen romaaniin

Tästä minun Onnellisesta ei tule mitään nelisatasivuista eepposta.
On kylmä tosiasia, että liuskoja on melko vähän, mutta se tuskin vie tarinalta pohjaa. Toivottavasti ainakaan.

Kevät, syksy ja ennen kaikkea pitkä talvi on sitä aikaa, jolloin minun verbaalinen arkkuni on herkimmillään ja se tuottaa riittävällä ja tiiviillä tahdilla tekstiä.
Nyt sitä ei enää synny samanlaisella tahdilla ja sen huomaa. Toki, tänään kaksivuotta täyttävä kuopus pitää minut niin tiukassa otteessaan, etten pääse irroittamaan itseäni Onnelliseen turhankaan usein.

Olen kuitenkin saanut työstää sitä tässä taas muutaman kerran ja se on kyllä tuottanut tulosta.
Yhtenä päivänä olin taas varannut koko päivän kirjoittamiselle. Luovaa työtä kun ei voi pakottaa, sain aikaiseksi vain puoli päivää. Tähän vuodenaikaan tuntuu, että luovuus on kukkapenkissä eikä näppäimistöllä.

Minulla on nyt uusi henkinen deadline. Ja sehän on kuin onkin lokakuu. Kuten muutama teistä jo varmaan tietääkin, niin muutama hetki sitten julkistettiin (http://www.suuriromaanikilpailu.fi/) kirjoituskilpailu, johon minä päätin Onnellisen tyrkätä.

Vaikka minusta nyt tuntuu siltä, että tarvitsisin sateisia päiviä, en halua niitä. Todellisuudessa tarvitsen vähän sellaisia päiviä, jolloin voin olla itsekseni ja rauhassa. Sellaisia päiviä, jolloin ei tarvitse ajatella palkkatyötä, eikä lapset ole lahkeissa pyörimässä. Mikään ei ole niin mieltäjärisyttävän mahtava showstopper kirjoittamiselle kuin; "Äääitiiiii, veli kiusaa! Äiti sano sille jotain! Äiti, pikkuisella on kakka!"

Niin. Odottelen siis niitä päiviä, jolloin minun ei tarvitse olla joka solulla äiti ja niitä päiviä, jolloin projektipäällikkö -minä voi olla vapaalla.

Siihen asti,

Juhannuksia!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti