Ainakaan minä en voi tehdä kahta asiaa samaan aikaan. En siis voi täysillä tehdä sekä töitä, että kirjoittaa.
Harmi. Mutta niin se vain menee. Silloin kun kirjoitan, en pysty keskittymään töihin. Siksi teen sitä niin, että pidän pitkän vapaan, jotta saan riittävästi aikaa ajatella ja työstää.
En osaa kirjoittaa tuntia siellä ja toista tuolla. En ainakaan niin, että se olisi laadukasta tekstiä.
Millaistahan on olla ammattikirjailija? Voisin kokeilla. Uskon, että minulla olisi siihen riittävästi tahtoa, uskoa, pitkää pinnaa ja paineensietokykyä. Itsetuntokin on varmasti ihan kohdallaan, vaikka ajoittain saatan vaikuttaakin vähän pöntöltä. Kestäisin pettymykset ja jaksaisin nousta jaloilleni, vaikka välillä putoisinkin syvimpään kuiluun, mitä tuosta pihamaalta löytyy.
Olisi ihan maukas ajatus kirjoittaa työkseen. Ei tarvitsisi koittaa jakaa aikaa kahden eri työn välillä, ja silti antaa riittävästi aikaa isolle perheelle. Ei tarvitsisi tuntea juoksevansa päättömästi asioiden perässä, tehden jatkuvasti seitsemää asiaa kerrallaan ja siltikään ei saa mitään aikaan.
No, sitä luultavasti tekisin kuitenkin. Juoksisin seitsemän asian perässä, enkä saisi mitään aikaan. Olen ison perheen äiti ja vain ison perheen äiti tietää mitä se perheen pyörittäminen on. No ison perheen ja ison perheen... ei takerruta tähän nyt. Jokainen äiti tietää mitä arjen pyörittäminen on. Ei siinä isoja tarvita.
Todennäköisesti minulla ei olisi yhtään sen enempää aikaa kuin nytkään. En ehtisi lukea riittävästi, en tavata ystäviä ja sukulaisiani, en jaksaisi illalla nostaa eväänikään ja aamulla rutiinit ottaisivat minusta vallan, ihan niin kuin tähänkin asti.Ainoa poikkeus tähän nykyiseen olisi se, että saisin kirjoittaa enemmän. Saisin tehdä sen eteen töitä. Voisin kehittyä ja edistää omaa osaamistani, ja voisin nauttia siitä jokaisena hetkenä. Niinäkin, kun en nauttisi siitä.
Iloitsin tässä taannoin, että sain "Onnellista" taas hyvän matkaa tehtyä. Pääsin omassa prosessissani eteenpäin ja tuntui siltä, että edistyinkin hieman. Tuntui todella hyvältä päästä eteenpäin. Itse itselleni asettamat paineet kirjan julkaisusta jäivät hetkeksi syrjään ja tuotin asiallista tekstiä. Paineet alkaa kuitenkin taas hiipiä, sillä en ole tuon jälkeen ehtinyt koskeakaan käsikirjoitukseen. Miksihän aina silloin alkaa olla painetta, kun ei ehdi tehdä mitään? Ja tämä paine on sitten ihan omasta päästä keksittyä. Minun kissankumminkaiman äidit, siskot ja serkut sekä muutama ystävä jaksavat varmasti odottaa kirjani julkaisua!
Niin, että ei muuta kuin työn iloa. Tehdään taas muutama tunti sitä palkkatyötä sisään, että jossain välissä saan saldovapaan kirjoittamiseen. Jonain päivänä käsikirjoitus on valmis, sitten maailma on avoin ja minun tieni kirjailijaksi on yhtä askelta lyhyempi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti